Ang Lee voitti toistamiseen Kultaisen leijonan
Taiwanilainen ohjaaja Ang Lee sai lauantaina Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Leen uusin ohjaus, toisen maailmansodan aikaiseen Shanghaihin sijoittuva trilleri Lust, Caution palkittiin parhaana elokuvana.
Tuomariston puheenjohtaja Zhang Yimou kehui Leen elokuvan nostattaneen valtaisat aplodit seitsenhenkisessä tuomaristossa. Yhtenä perusteena pääpalkinnon myöntämiselle oli Zhangin mukaan se, että Leen elokuvassa oli kiitettävästi hyödynnetty kansainvälistä yhteistyötä.
Ang Lee omisti kiitospuheessaan palkintonsa hiljattain edesmenneelle Ingmar Bergmanille, jonka Lee tapasi elokuvan kuvausten aikana. - Ingmar halasi minua kuin äiti halaa lasta. Se halaus ei ollut minulle vaan kaikille teille, jotka pidätte elokuvaa elossa, Lee totesi puheessaan.
Kultainen leijona meni kolmannen kerran peräkkäin Kiinaan. Ang Lee voitti pääpalkinnon myös toissavuonna elokuvallaan Brokeback Mountain, ja viime vuoden parhaana palkittiin Jia Zhangken elokuva Still Life.
Hopeisen leijonan sai parhaana ohjaajana palkittu Brian de Palma Redacted-elokuvastaan. Redacted perustuu tositapahtumiin ja kertoo muun muassa 14-vuotiaan irakilaistytön raiskauksesta ja murhasta, johon syyllistyivät Yhdysvaltojen sotilaat.
Parhaana naisnäyttelijänä palkittiin Cate Blanchett ja parhaana miesnäyttelijänä Brad Pitt. Blanchett näytteli elokuvassa I'm not there, Pitt puolestaan palkittiin suorituksestaan elokuvassa The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford.

