Kaupunkijäte yksi suurimmista saastelähteistä

Kaupunkijäte yksi suurimmista saastelähteistä

Found this interesting? Share it with your friends!

Kiinan kaupungeissa säilytetään noin seitsemää miljardia jätetonnia, ja jätteet peittävät peräti 600 miljoonan neliömetrin maa-alueen. Kaupunkijätteestä on jo muodostunut yksi Kiinan neljästä suurimmasta saastelähteestä.

Kiinassa on 700 kaupunkia, jotka tuottavat päivittäin 100 tonnia jätettä. Jätekuorma kasvaa vuosittain 8-10 prosentilla. Noin kahta kolmasosaa kaupunkeja ympäröivästä maa-alasta peittävät jätteet. Tämä ei ainoastaan turmele kaupunkien imagoa, vaan kirjaimellisesti pilaa ilman, veden ja maaperän, ja vaarantaa ihmisten terveyden.

Kiinalla on edessään kriittinen vaihe seuraavien viidenkymmenen vuoden kuluessa. Sitä mukaa kun kaupungistumisen vauhti kiihtyy kaupunkien jätevuorista muodostuu yhä suurempi terveysongelma ja siihen tulisi kiinnittää huomiota nyt, toteaa China Resources-instituutin johtaja Dong Suocheng.

Väestön kasvu ja kaupungistuminen saavuttavat Kiinassa huippunsa seuraavien viidenkymmenen vuoden kuluessa. Maassa tulisikin yhtäältä kehittää kierrätystä, ja toisaalta ponnistella sen eteen, että jätettä syntyisi vähemmän, sanoo Dong. Olisi myös erittäin tärkeää, että kierrätyksen idea saataisiin ulottumaan kaikille tuotantoprosessin tasoille, jolloin jätteenkäsittelystä muodostuisi selkeästi oma teollisuudenalansa.

Källa:
Xinhua