Vuosi 2007 Kiinassa ennätyslämmin
Kiinan meteorologisen hallinnon tietojen mukaan vuosi 2007 on tähän mennessä ollut lämpimin koko sinä aikana, kun Kiinassa on kerätty tietoja lämpötiloista. Talvesta odotetaan ennätysleutoa.
Vuoden 2006 keskilämpötila oli Kiinassa jo 1,1 astetta korkeampi kuin aiempina vuosina. Ennätys kuitenkin rikkoutuu kuluvana vuonna, sillä jo vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana lämpötila on ollut 1,3 keskimääräistä korkeampi, sanoo Kiinan meteorologisen hallinnon johtaja Zheng Guoguang.
Suurimmassa osassa Kiinaa lämpötila on noussut vuodesta 1950, ja sään lämpeneminen on jo johtanut joihinkin luonnonkatastrofeihin. Koillis-Kiinaa kohtasi viime maaliskuussa kaikkien aikojen pahin myrsky, jonka mukanaan tuomien lumiasteiden määrä ylitti monen vuoden yhteenlasketun lumiasteiden määrän. Xinjiangiin keväällä iskenyt pyörremyrsky suisti junan raiteiltaan, ja Kiinan rannikkoseuduilla on tänä vuonna koettu useita vakavia myrskyjä ja pyörremyrskyjä. Chongqingissa koettiin kuluvana vuonna pahimmat rankkasateen 115 vuoteen, kun edellisvuonna aluetta koetteli paha kuivuus. Viime kesänä monet kiinalaiskaupungit kärsivät ennätyshelteistä.
