Elokuvaohjaajat vihreän liikkeen asialla
Kiinalaisohjaaja Feng Xiaogang suunnittelee elokuvaa, jonka on tarkoitus kiinnittää huomiota ympäristönsuojeluun. Feng kertoi aikeistaan Beijingissä pidetyssä Green Film Movement-liikkeen avajaistilaisuudessa eilen.
Green Film Movement-kampanja on osa Kiinan ensimmäistä ympäristönsuojeluun keskittyvää elokuvafestivaalia, joka järjestetään kuluvan vuoden kesäkuussa. Elokuvaviikon tuomariston puheenjohtajan ominaisuudessa Feng Xiaogang allekirjoitti yhdessä yli sadan muun elokuva-alan vaikuttajan kanssa julistuksen, jossa he lupaavat kiinnittää enemmän huomiota ympäristöasioihin.
Feng itse aikoo etsiä sopivaa tilaisuutta tehdä aiheesta elokuvaa, ja kannustaa muitakin ohjaajia tekemään osansa, sillä lyhyelläkin otoksella on mahdollisuus vaikuttaa mielipiteisiin.
Ympäristöelokuvafestivaali alkaa kesäkuun viidentenä, eli maailman ympäristöpäivänä. Elokuvaviikolla annetaan parhaan ympäristönsuojelu-aiheisen elokuvan palkinto, ja sen aikana nähdään useita ympäristöteemaa käsitteleviä ulkomaisia pitkiä elokuvia ja videoita.
