Hiilikaivosten turvallisuushanke käynnistyi Kiinassa
Kiinassa käynnistettiin tiistaina mittava hanke hiilikaivosten turvallisuuden parantamiseksi. Hankkeeseen käytetään noin 10,6 miljoonaa euroa.
Hiilikaivosten turvallisuushanke toteutetaan Kiinan hiilikaivosturvallisuushallinnon ja YK:n kehitysohjelman yhteistyönä. YK:n kehitysohjelma vastaa kaivostyöläisten ja heidän perheidensä turvallisuuskoulutuksesta viidessä eri maakunnassa: Anhuissa, Guizhoussa, Henanissa, Liaoningissa ja Shanxissa. Samalla hiilikaivosten käytäntöjä ja sääntöjä parannetaan osana YK:n kehitysohjelman nelivuotista hiilikaivosturvallisuushanketta.
Hankkeessa keskitytään erityisesti pienenmpien kylien ja kaupunkien kaivoksiin, joissa onnettomuusluvut ovat lähes kaksinkertaiset maan keskiarvoon verrattuna. - Kiinalaiskaivoksessa työskentely on yksi maailman vaarallisimpia ammatteja, totesi YK:n kehitysohjelman Kiinan-edustaja Khalid Malik hankkeen avajaisissa Beijingissä tiistaina. Kiinan hiilikaivosturvallisuushallinnon varajohtaja Peng Jianxun painotti, että hallituksen virastot pyrkivät edelleen parempaan hiilikaivosten kaasuturvallisuuteen ja jatkavat laittomien kaivosten sulkemisia. Tavoitteena on nostaa hiilikaivosten turvallisuusstandardit kansainväliselle tasolle.
Xinhuan mukaan viimeksi keskiviikkona 26 kaivosmiestä sai surmansa hiilikaivosonnettomuudessa Kiinassa. 80 kaivostyöläistä pelastui. Shanxilainen kaivos oli menettänyt toimilupansa hieman ennen onnettomuutta, ja kaivoksen omistajaa sekä johtajia kuulustellaan parhaillaan.

