Pioni - keisarillisten puutarhojen kuningatar

Sanotaan, että kasvit saa kukoistamaan kun niille puhuu. Jos puutarhastasi löytyy pioni, niin voit tehdä sen olon kotoisaksi juttelemalla sille kiinaksi – pionisi, tai ainakin sen esi-isä on kaikella todennäköisyydellä kotoisin Kiinasta.

Kiinassa pionia, mu dan, on viljelty jo noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua, mutta alkuaikoina sille annettiin arvoa lähinnä lääkekasvina. Vasta vuoden 700 paikkeilla pioneja alettiin toden teolla jalostaa ja kasvattaa puutarhojen kaunistukseksi. Tang-dynastian (618 - 907) aikaan pioni sai suosion keisarillisten puutarhojen kallisarvoisena kaunottarena, ja hienoimpien yksilöiden arvo saattoi nousta niin suureksi, että niitä annettiin myötäjäislahjoiksikin. Ja kun keisarit muuttivat niin pionit muuttivat hovin mukana, mikä tavallaan auttoi myös pionikulttuurin leviämistä Kiinassa.

Kymmenennen vuosisadan lopulla alkanut Song-dynastia (960 - 1279) nimesi pääkaupungikseen Henanin maakunnan Luoyangin, ja koristeli sen keisarillisin pionein. Luoyang on edelleen tänäkin päivänä yksi Kiinan pionikulttuurin keskuksista, ja siellä järjestetään joka huhtikuu suuren luokan pioni-festivaalit. Toinen merkittävä kiinalainen pioni-keskus on Shandongin maakunnan Hezen kaupunki, aiemmalta nimeltään Caozhou. Heze saavutti pionikaupungin tittelinsä vasta Qing-dynastian (1644 – 1911) aikaan, joten monelle perinteisen koulukunnan pioni-intoilijalle Luoyang on se ainoa oikea pionikaupunki Kiinassa, ja koko maailmassa. Tosin Hezen valttina on se, että sinne on perustettu Kiinan valtion rahoittama pionien tutkimuskeskus.

Kiinalaiset puutarhurit ovatkin ahkeroineet satoja erilaisia pionilajikkeita ja ryhtyivät jalostamaan pioneja ymppäämällä noin kahdennellatoista vuosisadalla. Kiinalaisten erityinen ylpeyden aihe on nimenomaan se meillä puupionin nimellä tunnettu vankempi kasvi, mutta kyllä ruohovartiset pionitkin lasketaan joukkoon. Pionin alkuperäinen ja edelleen hienoin värisävy on punainen, joskin muitakin värimuunnelmia on kehitelty, valkoisesta ja keltaisesta lähes mustaan.

Pionia on niin idässä kuin lännessäkin käytetty lääkekasvina jo kaksi tuhatta vuotta sitten. Euroopassa pionia hyödynnettiin vielä keskiajalla melko moneen vaivaan aina lapsenpäästöstä pahojen henkien karkottamiseen. Pionin siemeniä nielaisemalla torjuttiin pahoja unia ja kukan terälehdistä valmistettu tee oli aikansa yskänlääkettä.

Meillä pionin lääketieteellinen käyttö on kuitenkin jäänyt aika vähiin, kun taas Kiinassa perinteinen lääketiede on systemaattisesti tutkinut pionin ominaisuuksia ja jalostanut kasvin osia lääkkeiksi. Jo varhaisista lääketieteen opuksista löytyy lääkeaine Mudan Pi, joka sananmukaisesti tarkoittaa pionin kuorta. Lääke siis valmistetaan puupionin kuoresta,ja sen sanotaan viilentävän verta ja omaavan antibakteerisia ominaisuuksia. Pionin juuresta valmistettu Chi Shao Yao taas toimii kivunlievittäjänä, ja kuoritusta juuresta saatava Bai Shao Yao ravitsee verta.

Perinteinen kiinalainen lääketiede siis tuntee pionin tervehdyttävät ominaisuudet varsin hyvin, ja nykyisin länsimaiset laboratoriotkin tutkivat kasvin ainesosia mahdollisten lääketieteellisten sovellusten toivossa.

Kiinalaisille pioni ei todellakaan ole mikä tahansa ”kukka”. Pioni on arvoisessaan asemassa kiinalaistaiteessa, ja usein toistuva aihe niin kirjallisuudessa kuin runoudessakin, puhumattakaan maalaustaiteesta ja keramiikasta. Tämä kukkien kuningatar on lainannut nimeään useallekin kiinalaiskaunottarelle, ja kenelle tahansa naiselle onkin kunniaksi tulla verratuksi pioniin – niin ylivertainen se vaan on suloudessaan ja majesteettisessa kauneudessaan.

Pionin status on Kiinassa jo sitä luokkaa, että onpa se nimetty epävirallisesti Kiinan kansalliskukaksikin.